Perjantaina 20. helmikuuta lähdettiin yhdeksän aikoihin kohti Helsinkiä, lentokenttää ja Englantia. Kaikki meni hyvin lentokentälle asti. Siellä kävi ilmi, että meidän lentoliput, ja sitä myötä koko matka, on varattu maaliskuulle. Maaliskuulle! Mitä siinä sitten tekemään? Hetken meidän äiti mietti, meidän lentoliput kun olivat sellaiset, ettei niitä pystynyt muuttamaan ilman, että olisi maksanut lisää. "En lähde enää kotiin kun ollaan tänne asti jo tultu." Onneksi lennolla oli vielä tilaa ja niin oltiin muutamaa tuntia myöhemmin Englannissa.
Saan kiittää onneani, että on vanhemmat, jotka tahtovat olla ajoissa kaikkialla. Lippujen vaihtoon meni sen verran aikaa, että jouduttiin miltei juoksemaan lentokentän läpi, mutta kerettiin oikein hyvin lennolle.
Essi, joka asuu Lontoossa, tuli meitä vastaan Heathrowille, josta lähdettiin tubella kohti Paddingtonia, paikkaa, jossa meidän hotelli sijaitsi. Essi oli aiemmin soittanut sinne ja kysynyt, josko meidän olisi mahdollista päästä sinne jo nyt, helmikuussa, vaikka varaus olikin maaliskuulle. Paikkoja hotellissa oli, mutta varausten sumpliminen tulisi tehdä Suomessa, sillä matkatoimiston kautta varattuja huoneita ei hotelli voi itse perua.
Illalla käytiin vielä ravintolassa meidän lähellä, mutta muuta ei sitten perjantaina tehtykään. Innolla odottamaan lauantaita, mitä silloin tapahtuisi.
Lauantaina tutustuttiin meidän hotellin viereiseen puistoon odotellessamme Essiä kotoaan. Kun Essi saapui, lähdettiin tubella kohti Big Beniä ja London Eyetä. Muutama muukin turisti oli lähtenyt katsomaan Big Beniä, eikä siitä meinannut saada kuvaa, jossa ei näy aasialaisia poseeraamassa. Samaisella sillalla, josta kuvia otimme, oli säkkipillin soittaja (josta en ottanut kuvia, vain yhden videon kaverille ja sekin on puhelimessa) ja takaisin tullessamme silmänkääntäjät olivat vallanneet koko sillan.
Big Beniltä suuntasimme London Eyelle, johon jonotettiin lippuja ikuisuudelta tuntuneen ajan. Tuon maailmanpyörän jonot kulkivat yllättävän sutjakasti ja äkkiä olimmekin jo kapselissa kohoamassa yläilmoihin.
Tästä lähdettiin sitten Camden Towniin, markkina-alueelle, josta saa ruokaa, vaatteita ja vaikka mitä. Kuvia ei tuolla tullut otettua, sillä olin totaallisen jäässä, eikä kameran kaivaminen esiin käynyt mielessäkään. Hyvä asia tuolla oli se, ettei meidän tarvinnut olla yksimielisiä ruokapaikasta. Kaiken maailman kojuja on vieri vieressä ja niinpä päädyin syömään meksikolaista, kun iskä popsi pitsaa ja äiti ja Essi kiinalaista. Oli aivan tajuttoman hyvää, mutta eipä siitä olisi oikein kummoista kuvaa saanut.
Lauantaina tutustuttiin meidän hotellin viereiseen puistoon odotellessamme Essiä kotoaan. Kun Essi saapui, lähdettiin tubella kohti Big Beniä ja London Eyetä. Muutama muukin turisti oli lähtenyt katsomaan Big Beniä, eikä siitä meinannut saada kuvaa, jossa ei näy aasialaisia poseeraamassa. Samaisella sillalla, josta kuvia otimme, oli säkkipillin soittaja (josta en ottanut kuvia, vain yhden videon kaverille ja sekin on puhelimessa) ja takaisin tullessamme silmänkääntäjät olivat vallanneet koko sillan.
Big Beniltä suuntasimme London Eyelle, johon jonotettiin lippuja ikuisuudelta tuntuneen ajan. Tuon maailmanpyörän jonot kulkivat yllättävän sutjakasti ja äkkiä olimmekin jo kapselissa kohoamassa yläilmoihin.
Tästä lähdettiin sitten Camden Towniin, markkina-alueelle, josta saa ruokaa, vaatteita ja vaikka mitä. Kuvia ei tuolla tullut otettua, sillä olin totaallisen jäässä, eikä kameran kaivaminen esiin käynyt mielessäkään. Hyvä asia tuolla oli se, ettei meidän tarvinnut olla yksimielisiä ruokapaikasta. Kaiken maailman kojuja on vieri vieressä ja niinpä päädyin syömään meksikolaista, kun iskä popsi pitsaa ja äiti ja Essi kiinalaista. Oli aivan tajuttoman hyvää, mutta eipä siitä olisi oikein kummoista kuvaa saanut.
Olihan sitä pakko vähän turisteilla, kun tuli punainen puhelinkoppi vastaan... No mutta, Camden townista suunnattiin Wilkoon, josta ostin kuivashampoota punnalla ynnä muuta. Ostoksista tulee tosiaan oma postauksensa, kunhan jaksan siihenkin vaivautua. Heh.
Englannissa liikkumisessa on helppoa se, että Oyster-kortilla (jotka Essi osti meille ennen kun mentiin Englantiin) pääsee tubeen, bussiin ja junaan, sekä jokilaivaan halvemmalla. Wilkossa huomasinkin kadottaneeni omani. Shit. Pienempänä hävitin vähän väliä avaimia ja puhelinta, mutta pitkään aikaan en ole mitään kadottanut ja sitten, Englannissa, kadotan ~50 euron arvoisen matkakortin. Hyvä mie! Eihän siinä muu auttanut, kun ostaa uusi kortti.
Mietittiin, miten onnistuisin pitämään Oysterini tallessa ja mentiin asemalla puhelinten kuoria myyvän kojun luo. Omassa puhelimessani on ainoastaan yksi ongelma. Noita ei ole kovin monella, joten sen kuoriakaan ei juuri löydy. Mutta jonkinmoinen onnenkantamoinen tuli vastaan, tuolla myyjällä oli yksi kuori puhelimeeni. Ja kortin sai sinne. Onnellisuus.
Paddingtonin tubeasemalla kuunneltiin hetki, kun takaa alkoi kuulua "ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, voi kumpa oisin saanut olla mukana..." Muutama joensuulainen jalkapallofani siellä sovitti Puttepossun nimipäivä. Jäätiin hetkeksi heidän kanssa juttelemaan ja suunnattiin siitä hotellille ja läheiseen Burger Kingiin, jossa edellä oli suomalaisperhe. Suurin yllätys oli, että tiskin takana seisonut musta mies palveli perhettä sujuvalla suomenkielellä. Vau.
Paddingtonin tubeasemalla kuunneltiin hetki, kun takaa alkoi kuulua "ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, voi kumpa oisin saanut olla mukana..." Muutama joensuulainen jalkapallofani siellä sovitti Puttepossun nimipäivä. Jäätiin hetkeksi heidän kanssa juttelemaan ja suunnattiin siitä hotellille ja läheiseen Burger Kingiin, jossa edellä oli suomalaisperhe. Suurin yllätys oli, että tiskin takana seisonut musta mies palveli perhettä sujuvalla suomenkielellä. Vau.